Kehojohtoisuus on itsessä tapahtuvien kehollisten ilmiöiden äärellä olemista. Uteliaasti kehoa kuuntelemalla voi paljastaa itsestään jotain, mitä ei voi tavoittaa muita väyliä pitkin. Keho puhuu äänellä, jonka kuulee vain olemalla sen kanssa. Kehon äärelle pääsee luomalla aktiivisesti paikkoja, tilanteita ja hetkiä, joissa kohtaaminen mahdollistuu.
Paljon puhutaan siitä, miten tärkeää on ottaa tarpeeksi omaa aikaa. Sellaista, jolla voi tehdä mitä haluaa, miten haluaa. Olla omissa ajatuksissaan ja nauttia itse määrittelemästään vapauden tunteesta.
Harvemmin kuulee kuitenkaan puhetta sen puolesta, miten olennaisen tärkeää on viettää aikaa juuri kehon parissa, sitä kuunnellen ja havainnoiden.
Pelkän silloin tällöin kehon suuntaan tapahtuvan vilkaisun ajatellaan kenties olevan tarpeeksi. Tai ehkä kehon sisäisten tapahtumien havainnointia ei vain yksinkertaisesti pidetä riittävän merkityksellisenä?
Luovan työn tekijät saattavat tunnistaa sellaisen kertyvän tunteen päästä “käyttämään päätä”, eli ajattelemaan intensiivisesti ja synnyttämään kenties jotain uutta. Tämän aivotyöskentelyä kohti ajavan paineen sijasta minä huomaan kokevani “kehopainetta”. Siis tarvetta päästä viettämään aikaa kehoni kanssa ja keksimään sen piirissä jotain oivaltavaa, rasittamaan sitä kiehtovilla tavoilla tai ihan vaan tuntemaan sitä, mitä se kulloinkin tuntee.
Ehkä se on jotain minkä muutkin voivat havaita itsessään?
Keho janoaa huomiota
Itselleni on jotain syvästi tyydyttävää siinä, kun näen oman kehoni tarpeet ja tunteet. Se on kuin eläin tai lapsi sisälläni tulisi ruokituksi, turvatuksi, huolletuksi ja ennen kaikkea kohdatuksi.
Kehoni suuntaan keskittyneesti kääntyminen tuntuu paitsi itsetuntemusta lisäävältä, myös rehelliseltä. Keho joka tapauksessa kokee niitä asioita – kysymys kuuluu, olenko tietoinen siitä mitä kehon piirissä tapahtuu. Kehollisilla kokemuksilla kun on suora, välitön vaikutus ajatuksiini ja toimintaani (kuten niillä jälleen takaisin kehoon).
Keho jännittyneenä ja pinnallisesti hengittävänä kokee päivän tapahtumia eri tavalla kuin turvassa oleva, pehmeähartiainen keho. Voi myös uteliaasti kysyä, kummalla edellä mainituista kehoista todennäköisesti on levollisempia tunteita tai myötätuntoisempia ajatuksia?
Voisi jopa väittää, että kehojohtoisuus on helppo ja suora reitti vaikuttaa siihen, miltä elämä näyttää ja tuntuu. Oman kehon asuttaminen sisältä käsin, kokemuksellisesti, tekee kehosta asutun tuntuisen. Omaa sisätilaansa voi valaista viettämällä siellä aikaa, pyyhkimällä pölyt pimeistä nurkista ihan vaan olemalla siellä, välittämällä siitä. Onhan se ensisijainen koti tämän elämän aikana.
Et voi astua samaan virtaan kahdesti
Minulle kehojohtoisuus on kaikenlaisia hassuja tavoitteellisia projekteja, joissa tutkin kehoa ja vietän sen kanssa aikaa. Joskus se on hengitysharjoituksia, joskus se on levon lisäämistä, joskus kylmiä suihkuja tai unirytmin muuttamista kehoa miellyttävään suuntaan.
Saan olla tuuliviiri ja innostua vain kyllästyäkseni hetkeä myöhemmin. Tämä on erilaisten toimintamallien tervettä kokeilemista. Kehon vallitseva tila on muutos, ja kehon kuuntelemisen täytyy myötäillä tuota muutoksen virtaa.
Kehollisuus on minulle loputon muuttuva labyrintti, jossa tärkeää on tietää tänään toimivat reitit ja ilahtua juuri nyt löytyvistä salaisuuksista. Sitä navigointia ohjaa kehon kuunteleminen.
Tästä johdettuna suurin lahja itselleni on sellainen päivä, kun en aikatauluta mitään menoja. Se mitä tapahtuu, tapahtuu omalla painollaan ja ennalta tuntemattomassa järjestyksessä. Ja ennen kaikkea kehojohtoisesti!
Kehojohtoisuus on sitä, kun keho saa päättää
Se mistä pidän sellaisissa päivissä on tuntu siitä, että mitä tahansa voi tapahtua mutta mitään tiettyä ei tarvitse tapahtua. Kyse on jollain tavalla siitä, että mun odotukset ja vaatimukset päivän sisältöä kohtaan vähenee.
Pienistä ja lähellä olevista kehon ilmiöistä tulee tärkeitä. Ne eivät jää suurempien menojen jalkoihin, tai joudu niiden varjoon. Niistä tulee arvokkaita sinänsä. Hyväksyn sen, että mun keholla on jotain tärkeää näytettävää, ja että sen tarvitsee päästä kertomaan siitä omalla kielellään, omalla ajoituksellaan.
Kun annan aikaa kehoni piirissä kuuluville höpinöille, jaaritteluille, empimisille, vaiheiluille ja levottomuuksille, voin pedata itselleni oivalluksen tulevaisuuteen. Kun olen perillä kehoni lähihistoriasta, saatan jonain hetkenä yllättäen ymmärtää paremmin, että mistäs nyt tuulee. Kukapa haluaisi olla itselleen vieras?
Uskon, että kun kysyn keholtani aktiivisesti miten se voi ja mitä se tarvitsee juuri tänään, voin saada ainutlaatuisen suoraa tietoa siitä, mitä minulle kuuluu. Kehoni on rehellinen.
Jos olen viettänyt riittävästi aikaa kehoni ja sen tuntemusten kanssa, esimerkiksi sairastuminen ei tule yllätyksenä. Olen saattanut huomata puolikuntoisuuden kehittymisen jo pienestä energiatason laskemisesta edellisellä viikolla. Ja ehkä ehtinyt reagoida asiaan tarkoituksenmukaisesti.
Tai saatan löytää keskittymiskyvyn parantumiselle selityksen siitä, että olen antanut kehoni viestien kuulua ja näkyä. Olen nukkunut päiväunet kun olen niitä tarvinnut tai jättänyt menemättä mukavalta kuulostaviin illanistujaisiin ystävieni kanssa, luoden edellytykset levolle ja paremmalle kyvylle keskittyä.
Ystävysty kehosi kanssa
Keho ei ole mikään mysteeri. Se on johdonmukainen ja viisas, tasapainoon pyrkivä kokonaisuus.
Keho ansaitsee tulla kohdatuksi joka päivä, eikä tuo huolenpito saa tuntua prioriteettilistan hännillä roikkumiselta. Sivuuttaminen synnyttää luottamuspulaa, eikä sellaisen aukon paikkaaminen ole aina myöhemmin niin helppoa.
Vähemmällä pääsee kun on sen kanssa, mitä kehossa tänään ilmenee.
Kaikki lähtee siitä, että raivaa kalenterista aikaa kehon kanssa olemiselle. Se osoittaa keholle, että siitä välitetään, se nostetaan toisinaan huomion keskiöön ja sen viestit koetaan tärkeiksi.
Keholla on meihin vaikutusvaltaa. Sen vallan suopeus riippuu siitä, millaisissa väleissä olemme kehomme kanssa. Välejä taas kehitetään vastavuoroisuudella, aivan kuten missä tahansa suhteessa.
Sovitaan treffejä, ollaan paikalla kun toisella on hätä ja tarve tulla kuulluksi. Ollaan johdonmukaisia, osoitetaan kiinnostusta eikä häilytä hylkäämisen rajamailla.
Eiks niin?