voiko tekoäly korvata terapeutin Somaterapiat helsinki somaattinen terapia

Voiko tekoäly korvata terapeutin?


Moni terapiaa harkitseva juttelee asioista ymmärrettävästi ensin tekoälyn kanssa ja pohtii, voisiko apu löytyä sieltä. Sehän on ilmaista ja aina saatavilla. Tämä ei kuitenkaan korvaa inhimillistä ahdinkoa syvästi ymmärtävää ammattilaista, joka osaa nähdä elämän monimutkaisen kokonaisuuden ja kannatella sitä kehossa tuntuvalla empatialla. 

Vaikka tekoäly voi tuottaa kokemuksen ymmärretyksi tulemisesta, sillä ei ole omaa elettyä ihmiselämää eikä kykyä osallistua vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Siksi sen tarjoama tuki eroaa olennaisesti terapiasta.

Voiko tekoäly toimia terapeuttina? 

 

Tekoälystä voi olla hyötyä kokemuksen sanoittamisessa, tilanteiden reflektoinnissa ja vaikkapa uusien näkökulmien löytämisessä. Tekoäly voi auttaa ajatusten jäsentämisessä ja tarjota ehdotuksia. Se ei kuitenkaan kykene osallistumaan vuorovaikutussuhteeseen samalla tavalla kuin toinen ihminen. 

Terapiassa merkittävä osa muutoksesta syntyy juuri turvallisesta yhteydestä ja vuorovaikutuksesta toisen ihmisen kanssa.

Ennustavat kielimallit saattavat tehdä näennäisesti samoja asioita mitä terapeuttikin tekee: peilata sanoja takaisin, käyttää asiakkaan kieltä, rohkaista ja antaa vinkkejä. Ymmärrys lisääntyy ja olo saattaa hetkellisesti helpottua, mutta elämän tuntu tai keholliset kokemukset eivät todennäköisesti muutu. Tekoäly tekee ratkaisuista helpon näköisiä, mutta lopputuloksena ihminen saattaa jäädä kokemuksensa kanssa yksin. 

Vaikka tieto, itsehoitokeinot ja tekoälyn tarjoamat näkökulmat voivat olla hyödyllisiä, ne eivät yksin riitä muuttamaan syvälle juurtuneita kokemisen ja toimimisen tapoja. Silloin tarvitaan turvallinen ihmissuhde, jossa muutosta voi harjoitella yhdessä toisen kanssa.

Tekoälyterapia ei korvaa terapeuttista suhdetta eikä kanna vastuuta asiakkaan hyvinvoinnista samalla tavalla kuin terapeutti.

Miksi tekoäly ei korvaa terapiaa? 

 

Terapiassa havaitaan monesti, että hankalimmat asiat liittyvät nimenomaan suhteisiin toisten ihmisten kanssa. Omiin vanhempiin, lapsiin, ystävyyssuhteisiin tai parisuhteisiin. Niiden syvempi ymmärtäminen vaatii niiden tarkastelua nimenomaan ihmissuhteessa, toisen ihmisen kanssa. Siksi niitä voidaan tutkia ja harjoitella turvallisessa terapeuttisessa suhteessa. 

Toisia ihmisiä ei voi muuttaa tai vaatia muuttumaan, mutta omaa osuutta oman elämänsä ihmissuhteiden dynamiikkoihin voi katsoa tarkemmin toisen silmäparin kanssa. Kannatellussa tilassa ja asiakasta varten olevassa ihmissuhteessa, jota terapia on, tulee mahdolliseksi nähdä se, mikä itsessä voi kehittyä ja muuttua. 

Joskus saattaa kaivata toista ihmistä rinnalleen, mutta samalla pelätä ihmisten välistä kommunikaatiota. Tämä ristiriita voi purkautua hiljalleen, toisen ihmisen kanssa. Ihmissuhteista kumpuavat ongelmat täytyy kohdata ihmisten välisyydessä: siinä monimutkaisessa sosiaalisessa verkostossa, jossa ne ovat syntyneetkin. 

Somaterapiat tarjoaa nimensä mukaisesti somaattista terapiaa, jossa myös keho tulee havaituksi ja kohdatuksi. Terapeutti kykenee hienovaraisesti havaitsemaan kehon tuottamasta informaatiosta sitä, mikä voi olla terapian kannalta olennaista huomata. Tähän omakohtaisesti kehollisuudesta syntyvään taitoon tekoäly ei vielä toistaiseksi pysty. 

Voiko tekoäly ymmärtää arvojani? 

 

Tekoälyllä ei ole sellaisia arvoja, joihin voisi kokea inhimillistä yhteyttä. Tekoälyn toimintaa ohjaavat toki sinne syötetyt eettiset periaatteet ja turvarajat. Ne saattavat myös estää sitä käymästä keskustelua asioista, jotka ovat asiakkaalle keskeisiä. Tuloksena voi olla kiertelevää puhetta, sovinnaisuuksia ja latteuksia.

Ennustava kielimalli voi sanoa niitä sanoja, jotka tuntuvat tilanteeseen sopivilta ennusteen pohjalta. Se voi myös olla sanomatta niitä sanoja, jotka olisivat tarpeen kuulla. Tuotetusta tekstistä ei voi tunnistaa sitä, kuka niitä sanoo. Terapeutin kanssa voit sen sijaan keskustella avoimesti hänen koulutuksestaan, työskentelytavastaan ja arvoistaan. 

Tekoälyn toimintaa ohjaavat kehittäjien tekemät valinnat, joihin käyttäjällä ei useimmiten ole pääsyä. Kenen arvot siellä taustalla edes ovat? Piilaakson 30-vuotiaiden miesten arvot? Sotateollisuudelle teknologiaa myyvien yrityksien arvot? Yhdysvaltalaisen valtakulttuurin arvot?

Tavatessasi terapeutin, jonka arvoista voit kysyä ja vaikuttua välittömästi, saat vastauksia siihen, kenen kanssa oikeastaan olet tekemisissä. On ymmärrettävää, jos et vaikkapa halua käydä mieheltä näyttävän terapeutin luona tai luottaa itseäsi nuorempaan terapeuttiin. Sinulla on oikeus valita, kenen kanssa puhut ja kenelle itseäsi avaat.

Tekoäly ja tietosuoja – mitä keskusteluista jää talteen?

 

Tekoälyn kanssa keskustellessa kaikki, mitä sanot, muuntuu taloudellisesti tekoäly-yritystä hyödyttäväksi dataksi. Ikä, sijainti, kirjoittamisen nopeus, linkit joita klikkaat, nimet joita mainitset. Se, että tekoäly muistaa keskustelut, joita sen kanssa käyt, saattaa tuntua aluksi kätevältä. Samoja asioita ei tarvitse selittää montaa kertaa. 

Mutta samalla sinusta muodostuu yhä tarkempi käyttäjäprofiili yrityksen palvelimelle. Keskusteluihin liittyvää tietoa voidaan käyttää palveluiden kehittämiseen, analytiikkaan ja liiketoiminnan tukemiseen tavalla, joka jää tavalliselle käyttäjälle usein epäselväksi. 

Meitä terapeutteja taas sitoo vaitiolovelvollisuus. Kaikki mitä terapeuttisi kanssa jaat, jää teidän väliseksenne. Me emme puhu asiakkaidemme asioista eteenpäin, emmekä edes toisillemme.

Ja mikä tärkeintä, emme pallottele tilannettasi tekoälyn kanssa silloin, kun et ole paikalla. 

Meillä Somaterapioilla emme myöskään jätä tapaamisista digitaalista jälkeä pilvipalveluihin, vaan ne muistiinpanot jotka teemme, teemme kynällä paperille. Käynnistäsi ei jää merkintää OmaKanta-järjestelmään tai mihinkään muihin järjestelmiin. Pidämme huolta tietoturvastasi myös käyntisi jälkeen. Muistiinpanot hävitämme asianmukaisesti asiakkuuden päätyttyä. 

Miksi tuotamme sisältömme itse

 

Me uskomme ihmisten tuottaman materiaalin elinvoimaisuuteen ja tärkeyteen tekoälyn aikakaudella. Kun hakukoneet ehdottavat AI-overview -vastauksia, kuvapankit täyttyvät AI-generoidulla sisällöllä ja deepfaket horjuttavat keskustelukulttuurin kivijalkaa, me käännymme toiseen suuntaan.

Kirjoitamme kaiken sisältömme itse, koska haluamme että siitä mitä teemme, välittyvät sen takana olevat ihmiset. Terapiasomen huolestuttavasta tekoälyyntymisestä Ninnu onkin kirjoittanut aiemmin blogiimme.

Sinun ihmisyytesi kiinnostaa meitä. Siksi ajattelemme, että meidän ihmisyytemme kiinnostaa myös sinua.